Hae tästä blogista

24. huhtikuuta 2017

Loppu "vuosi ilman uusia vaatteita" - projektille?

Olen ollut tietämättäni ja tietoisesti mukana haasteessa "vuosi ilman uusia vaatteita". Haasteen aikana kaupoista ei saa ostaa uusia vaatteita, asusteita eikä kenkiä. Muutaman poikkeuksen jokainen määrittelee itse. Saa ostaa joko alusvaatteita tai sukkia tarpeeseen uutena.

Minulle kehittyi aikaa myöden pihiys uusia vaatteita kohtaan. En vaan voinut ostaa vaatteita kaupoista. En oikeastaan edes löytänyt itselleni sopivia kuteita. En halunnut mennä muodin mukana ja käyttää samanlaisia vaatteita kuin jokainen vastaantuleva. Halusin värikkäitä vaatteita. Kengät olivat ainoita joita ostin uutena. Kirpputoreilla vaatteet olivat halvempia ja jos kyllästytti jonkin ajan päästä, ne laitettiin uudelleen vaan kiertoon.

Sitten luin Rinna Saramäen "Hyvän mielen vaatekaappi". Kirppisaate ei ollutkaan hyvä. Pitäisi ostaa kestävää ja laadukasta ja mielellään Suomessa tehtyä. Ja missä nykyajan vaatteet on tehty ja millaisissa oloissa, massatuotantona? Hmm. Mutta jos siltikin kyllästyy?

Ostin viime syksynä korkokengät. Minna Parikan korkokenkiin ei kyllästy. Ne ovat hyvät jalassa ja onneksi viiden vuoden sisällä on tulossa monet juhlat joissa niitä voi käyttää. Niistä olen ylpeä että sain ostettua uutena ja mustana, joten ne käyvät monen asun kanssa. Ne ovat ainoat korkokengät jotka omistan mutta ovat sen arvoiset.

Vaatekaappini pursuaa vaatteita. Minulla ei ole erikseen työvaatteita ja vapaa-ajan vaatteita, joten suosin rentoa tyyliä arkisin ja viikonloppuisin. Mutta jos nyt pitäisi lähteä vaateostoksille, niin millaisia vaatteita pitäisi ostaa? Sellaisia jotka sointuvat yhteen, tälle iälle sopivia, ajattomia, värikkäitä, värittömiä... Tulen hulluksi.

Mutta sitten keksin. Minun pitää palkata itselleni tyylikonsultti. Jos olisi varaa sellaiseen. En kyllä raaski. 

Innostuin klikkailemaan Zadaa-sovelluksessa vaatteita jotka näyttävät kivoilta, mutta sovittamaan niitä ei pääse. Ne tulevat kivasti lähelle postitettuna, mutta jos ovat epäsopivia, niin myyntiin vaan? Nyt on etsinnässä musta nahkatakki, mutta ostaisitko sinä nahkatakkia sovittamatta?

Tällaisia mietinnässä tänään..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Lukijat