Hae tästä blogista

14. helmikuuta 2017

45. päivä

Se olisi sitten 45 päivää takana. Oon ollut juomatta alkoholia 45 päivää. Tipaton tammikuu oli ja meni. Voisi sanoa että ensimmäiset 21 päivää olivat vaikeimmat. Vapaaehtoisesti tässä olen mukana, itse olen päättänyt olla juhannukseen asti juomatta tippaakaan alkoholia. Tietysti lähtökohtana oli oma valaistuminen asiassa. Kukaan ei olisi voinut päättää asiaa puolestani.

Tämä ei nyt mitenkään tavatonta ole. Olenhan ollut juomatta alkoholia esimerkiksi kahden raskauteni aikana.

Sain juuri puhelimessa aivan mahtavat tsempit ystävältä tämän asian tiimoilta. Moni ihminen, jonka kanssa olen asiasta keskustellut, on ihmetellyt valintaani (edelleen). Varmasti monelle alkoholi ei ole ongelma, ei se minullekaan ollut niin iso, mutta ajattelin haastaa itseni. En ollut ollenkaan varma pystynkö tähänkään tammikuun alussa. Mielessä olivat usein ne tavanomaiset tilanteet: sauna-lonkero, punaviinilasillinen perjantaisin tai minttukaakao.

Kuukauden jälkeen eli vaikka sen tammikuun jälkeen pitäisi kyllä enemmän mainostaa tätä tipattomuutta. Ensimmäisen kuukausi on se vaikein. Toinen on jo helpompi. Ainakin omalla kohdalla. Maksa puhdistuu ja olo on mainio! Unenlahjat ovat pysyneet samoina ja oikeastaan en ole nähnyt painajaisia kolmeen viikkoon. Uni on yhtenäistä ja näen todella paljon unia.

Olen kyllä edelleen aika saamaton viikonloppuisin, löhöilen sohvalla ja katselen nauhalta rästiohjelmat. Mutta ehdin virkata! Sainkin aikaiseksi tänä viikonloppuna ainakin 5 ruutua peittoprojektiini. Sen etenemistä voi tiirailla instagramissa

Aloitin helmikuun alussa Herkuttoman helmikuun ja siitäkin piti täällä kirjoitella mutta enpäs saanut aikaiseksi ja se onkin jo ollutta ja mennyttä. Ei pysynyt lakko kurissa. Yritin todella ja lähes kaksi viikkoa se sitten kesti se. Mutta vähemmän on tullut syötyä kyllä. Karkkia siis

Onkos siellä ruudun takana tultu lakkoiltua nyt tai edes joskus? Miten ne päättyivät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit :)

Lukijat