Hae tästä blogista

25. kesäkuuta 2015

Ja sitten olis kakkua

Mun piina jatkuu. Sain persikoita ostettua, mutta unohdin ne kotiin. Työpaikalle kahvihuoneeseen oli ilmestynyt suklaakonvehteja ja suklaakakku, jota ei voinut jättää vain työkavereiden armoille ja syötäväksi. Palanen mulle.

Ruoan päälle saatu omena maistui välipalaksi.

Onneksi sain alkuviikosta sovittua ystävän kanssa kävelylenkkihetken ja olimmekin reippailemassa puolitoista tuntia. Teki hyvää! Aktiivisuusranneke sai hyvät lukemat: Aktiivisuus 147% ja askelia 23200. Hyvä mieli jäi.

24. kesäkuuta 2015

Arjen vilskettä herkkujen äärillä

Siinä ne nyt on. Ihanan herkulliset kahvipöydän antimet, joita olen odottanut. Tai jotka ovat odottaneet että ne syötäisiin pois kuleksimasta. Mariskooleissaan toffeesuklaata, lakua, marianneja (ruskea), keksejä, tallinnan tuliaisia... Kaapissa näytti olevan lisää keksejä ja mozartin kuulia ja jääkaapissa kakun puolikas.

Mutta kun. Päätin sunnuntaina että viimeisen työviikon kunniaksi en syö yhtään herkkuja töissä enkä osta kaupasta työpäivän päätteeksi edes sitä yhtä pientä (kermaista ja rasvaista) jäätelöpuikkoa ennenkuin loma alkaa. Tiukka kuri alkoi N.Y.T ja herkuttelisin vaikka... persikoilla.

Maanantaina kahvitunnin aikaan join kahvia ja herkuttelin... persikalla jonka olin kotoa raahannut ihan tätä varten. Mmm, hyvää. Join paljon vettä, joka välissä.

Se toimi! Olin tiukka itselleni enkä antanut kiusauksen vallata mieltäni.

Ei, en syönyt ainuttakaan karkinmurustakaan koko maanantaina.

Tiistaina aikomus oli sama. Tiedän itseni, jos hetkeksi ajatus lähtee herpaantumaan, kiusaus on suuri ja olen herkkä tarttumaan "yllytyksiin". Kahvitunnille päästyäni kahvi olikin jo loppu ja keittelin sitten kapselikahvit ja sorruin! Yksi lakupala erehtyi suuhuni! Argh !

No ihmettelette varmaan miksi kauhkoan asiasta. Jos antaa paholaiselle pikkusormen, se vie koko käden. Sama pätee mun karkin ja herkkujen syöntiin. Joko en syö mitään tai sitten siitä ei tule loppua.

Tiistai loppui kuitenkin sillä lailla onnellisesti että loppupäivän olin veden armoilla koska käväisin hierojan pakeilla 4 kuukauden tauon jälkeen. Mä niin suosittelen kaikille tuhlaamaan itselleen hierojakäynnin kuukauden välein. Teki hyvää vaikka pelkäsin että sattuu sikana.

Keskiviikko onkin sit iha eri tarina. Kahvia, töitä ja vähän herkkuja. Kun ei ollut sitä persikkaa tarjolla kun unohdin ostaa.
Torstaina päivä uus!

laihduttamaan en ole aikonut mutta tolkkua haen tähän herkkujen syömiseen aina välillä.

21. kesäkuuta 2015

Vuoteni ilman ihan uusia vaatteita

Tämä projekti on kestänyt kohdallani jo useita vuosia eli "vuosi ilman uusia vaatteita". Olen karttanut uusia vaatteita myyviä vaatekauppoja jo iät ja ajat. En ole jostain syystä löytänyt niistä mitään päälle pantavaa vuosiin. Vaatteet, jotka on tehty ties missä tehtaassa, ties missä olosuhteissa. Muodin mukaan en ole tainnut koskaan ostaa vaatteita (Tulee mieleen 90-luvulla suosiossa olleet tavalliset varrelliset sukat jotka rypytettiin varresta, vähän niinkuin puuvillasäärystimet kiinni sukassa. Olin Englannissa kielikurssilla ja äitini suositteli ostamaan koska nyt ne olivat muotia. Sanoin etten moisiin sukkiin koske! Muistan kun puolen vuoden jälkeen kun buumi oli mennyt ohi, ostin sukat Suomesta ja käytin niitä aikani...) tai jos olen ostanut, ne ovat takuulla menneet pois muodista tai muuten vaan eksyneet ostoslistalle.
kirppikseltä "kerran käytetyt" ed hardy kengät

Olen kiertänyt vaatekauppoja etsien oransseja vaatteita. Jossain vaiheessa oranssi oli muotia. Minulle oranssi on "ollut muotia" jo yli 20 vuotta, joten se on ehkä sittenkin vain pakkomielle. En oikeasti omista kuin muutaman oranssin takin ja neulepuseron,mutta niihin en ole kyllästynyt.


Liityin Facebookin samannimiseen ryhmään nähdäkseni löytyykö kaltaisiani. Ällöttääkö jotain muitakin se ylitarjonta, massavaatetus tai että ylipäänsä se että vaatteita on saatava? Miksi ostaa vaatteita jotka eivät kestä käyttöä tai pesukertoja vaan ne on laitettava roskiin muutaman käyttökerran jälkeen? Voisiko niitä korjata?  Rikkinäisiä vaatteita kun ei voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, kierrätyskeskuksiin tai muuhun vastaavaan eikä niitä kehtaa myydä edes viidelläkymmenellä sentillä.

Vaatteitaní olen lähinnä ostanut kirpputoreilta, mutta nyt sekin alkaa epäilyttämään.. Mistä tiedän montako pesua vaate on oikeasti kestänyt? Mikä on sen alkuperä? Miksi se on päätynyt myytäväksi? Miten se istuu oikeesti päällä, toimiiko vetoketju kuinka kauan vielä ja hiertääkö hihansuut tai onko kaula-aukko liian suuri? Käytänkö mäkin vaatetta vain pari kertaa kun se oli niin halpa ja ostettu käytettynä? Miksi tarvitsen uusia rättejä kaappiin kun se muutenkin jo pursuaa vanhoja "eikä mulla ole koskaan mitään päällepantavaa"?


Millaisia vaatteita haluan käyttää? Millaiselta haluan näyttää? Näytänkö ikäiseltäni? Pystyisinkö mitenkään erottaa työvaatteita ja arkivaatteita? Juhlavaatteet tietysti ovat erikseen, mutta riittääkö 5 mekkoa loppuiäksi? Voisinko ostaa vielä yhden? Onko muka olemassa muitakin pitkiä housuja kuin farkut jotka sopivat todella moneen tilanteeseen?

Tähän kaikkeen on syy yhdessä kirjassa. Tai onhan sosiaaalisessakin mediassa  etunsa ja hyvä niin että asioista puhutaan. Olen päässyt puoliväliin Rinna Saramäen kirjassa "Hyvän mielen vaatekaappi" jossa pureudutaan kyllä todella hyvin kaikkeen tähän pohdiskeluuni. Ajatuksia herättää jokainen uusi luku ja sivu ja vaikka aivan orjallisesti ei lähtisikään toteuttamaan vaatekaappiprojektia, tästä on hyvä aloittaa. Sain onneksi sukulaiselta lainaksi tämän kirjan. Kirjastosta varasin tämän mutta kun varauksia on toista sataa ja lainattavia kirjoja ehkä 5, on todennäköistä ettet saa tätä luettavaksi ikinä. Joten hyvät kanssaihmiset: ostakaa kirja ja kierrättäkää sitä ystävillä :)

Viime vuonna tai yleensäkin matkoilla olen ostellut uusia vaatteita. Ne ovat ehdoton poikkeus ja niihin ovat kuuluneet merkit Desigual ja nyt viime vuonna ostin kolmet uudet Levi´s farkut. Desigual on mun yksi kestosuosikki ja levikset oikeasti kestää vuosia käytössä. Tänä vuonna en ehkä sitten tarvitse niitä koska kaapista löytyy "tusina" paitoja, 3 hametta, 3 mekkoa (hihaton,lyhythihainen ja pitkähihainen, jonka ostin kirpputorilta ja möin toisen epäsopivamman lähes samaan hintaan), 2 huivia, yhdet kumisaappaat, yhdet ballerinat, ja koruja. Voi olla että jos löytyy outletistä Desigual korkokengät, saatan ostaa. Omistanhan yhdet (siis yksi pari) korkokengät ennestään!

Olen myynyt kirpputoreilla vaatteitani paljonkin mutta suurimman osan olen vain lahjoittanut pois. Tänään aloitan karsimisprojektin ja katsotaan mihin kaikki turhat vaatteet päätyvät.

Wish me luck!



14. kesäkuuta 2015

Aineeton juhla

Olimme taannoin häissä, jotka muistan varmasti pitkään monesta syystä. Tunnelma vihkiäisissä oli sanoin kuvaamaton. Paikka oli samalla mystinen, klassinen, vanhanaikainen, nykyaikainen, harras, perinteinen ja värikäs. Tunnelmaa ei haitannut paikalle bussilasteittain saapuneet turistit, vauvan itku, haukoittelevat lapsivieraat tai jännitys siitä, kuka ei jaksa enää seistä.
 
 
 
Vihkimispaikan piha oli niin siisti etten voinut uskoa todeksi! Ei tupakantumppeja, ei mitään roskia, papereita eikä riisiäkään, jota yleensä heitetään vihkiparin päälle. Muttei ollut myöskään roskiksia, jotka olisi auttanut tätä onnetontajuhlijaa joka unohti oman miniroskiksensa toiseen kassiin ja mietti paikkaa omalle purkalleen...
 
Ilokseni huomasin, kun oli aika tulla paikasta ulos että saimme puhaltaa saippuakuplia vastanaineiden ylle! Roskatonta ajattelua! Ehkä muutkin ovat ajatelleet kaupungin lintuja ja siirtyneet riisistä kupliin. Hyvin ajattelevaista.
 
Minä ojensin vielä hääparille ennen lähtöämme hääjuhlista miniroskikset. Minut esiteltiin roskapäivässäihmiseksi ja sain kuulla monia tarinoita mihin käyttöön minit tulisivat.
 
 
Aineettomat lahjat ovat ne parhaimmat!



12. kesäkuuta 2015

Aatoksia luonnosta ja roskista

Ajattelen hieman toisin nykyään kuin ennen. Siis toki ihminen muuttuu ja muuttaa ajatusmaailmaansa ja itseään koko ajan, vanhetessaan ainakin. Ajattelen meidän luontoa, mitä siitä mahtaa jäädä jäljelle jälkipolville, kun kohtelemme sitä niin kuin kohtelemme. Yleistystä toki. Kaikki eivät tee samalla lailla vaikka pitäisi huolehtia, miettiä jne.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten en ajatellut yhtä asiaa niin huolella kuin nyt. Nimittäin tätä luontoa. Olin ihminen joka saattoi sylkäistä purkan luontoon tai kadun varteen, aivan ajattelematta, mitä siitä voisi seurata ja kenelle. Taskustani saattoi lentää karkkipapereita tuuleen. En lähtenyt perään.
Olen varma että luin Roskapäivässä-liikkeestä noin kymmenisen vuotta sitten jostain lehdestä, koska aloin miettimään asioita uudelleen... Kuka niitä roskia oikein kerää kaduilla? Miksi roskiksia on niin vähän? Miksi ihmiset eivät käytä niitä?

Nyt, vuonna 2015 kerään ainakin yhden roskan päivässä. Joskus tulee kerättyä muovikassillinen ja usein lähden kävelylle ihan sitä varten että saan pitää kotikontujani puhtaana. Minulla on mainiot roskapihdit, joilla kerääminen on nautinto ja on ne saaneet kehujakin. Pyrin myös lajittelemaan roskat: kerään erilliseen pussiin metallin, lasi- ja sekajätteen.

Juhlin Roskapäivässä-liikkeen 15 vuotissyntymäpäiviäkin huhtikuussa yhdessä perustaja Tuula-Maria Ahosen luona. Hän on kyllä suuri innoittajani ja ihmiset ympärilläni tuntevat minutkin roskien vihaajana.

Milloin sinä keräsit viimeksi roskan maasta?

10. kesäkuuta 2015

Rajansa kaikella

Aika on rajallista. Sitä voi käyttää kyllä monin eri tavoin vuorokauden aikana. Bloginkirjoittamislopettamispäätös ei tullut nopeasti viime vuoden puolella, mutta kun aikaa vaan ei ollut istua koneella ja näpytellä rivejä elämästä tai muusta olemisesta, lopetus oli mielestäni ainoa järkevä päätös.

Toki tiedän että on olemassa blogeja ja blogien kirjoittajia jotka kirjoittavat päivittäin, viikoittain, kerran kuussa tai kerran puolessa vuodessa. Mä ajattelin että lopetan sitten kokonaan jos en saa kahdessa kuukaudessa aikaan yhtään tekstiä. Ja vähän puulta koko kirjoittamisen maistuikin. Tuntui että kaikki aiheet oli jo käyty läpi, mitä oranssinen maailma minulle tarkoitti.

Sain myös lahjaksi blogeista kertovan kirjan joka lysäytti mut kunnolla maan pinnalle tai maan alle.

Aloitin kirjeenvaihdon. Kirjoitin puolessa vuodessa 3 kirjettä. Käsi väsyi helpommin kuin aiemmin, vaikka peukalo kyllä väsyy nopeammin nykyään kun käyttää älypuhelinta netin selaamiseen. Tosin edellisestä kirjeenkirjoittamissessiosta oli vuosia aikaa enkä muista että käsi olisi väsynyt silloin ollenkaan. Kyllä hartiat tai sormet saa jumiin myös huonosta asennosta sohvalla, kun virkkaa samana iltana 40 eriväristä kukkaa. Aivan varmasti.

Muutin blogin nimeä, mutten osoitetta. Poistin turhia lätinöitä väleistä, joissa mm. valitetaan ajanpuutetta ja muuta mitäänsanomatonta. Blogin ulkoasu ei muuttunut juurikaan, työn alla se taitaa olla aina. Bloggaan omalla etunimellä ja tapahtumat ja matkakertomukset ja muut saatte aina jälkikäteen. En hae julkisuutta, en suurta lukijakuntaa, en mainosta blogiani erikseen missään, en ole mukana missään kampanjoissa ja maksan kaikki tuotteet itse ellen ole saanut niitä joltain lahjaksi. Sen kyllä kerron sitten aina. Tykkään vaan niin paljon kirjoittamisesta ja aiheet pursuavat päässäni.

Voi kuinka odotan sellaista ihmettä tai keksintöä jonka avulla voi kirjoittaa blogia pelkästään ajattelemalla lauseita! Telepaattinen blogi! Kävellessä Pitkin maita ja mantuja tekstejä tulee mieleen, mutta ne katoavat kuin tuhka tuuleen, kun pääset kotiin.

Olkoon tämä tämmöinen aloituspostaus tälle alulle. Kiva jos käytte lukemassa ja kiva jos jaksat kommentoida :) Mainostaa toki saa jos jokin kirjoitus iskee lähelle sydäntä. :)

Kuvien kanssa on vielä hieman säätämistä mutta enköhän mä selvitä senkin jossain vaiheessa.

Hauskaa viikon jatkoja kaikille!

Lukijat