Hae tästä blogista

20. lokakuuta 2014

Simpukoiden vuosi 2014

 
En nyt valitettavasti näe että olisin tästä kirjoittanut jo vuoden 2014 alussa mutta jotenkin tiesin että tästä vuodesta tulisi ennustettu simpukoiden vuosi.
 
Valoin tinaa uutena vuotena 1.1.2014 ja tinasta muodostui vain yksi asia: Simpukka. Yleensä en näihin taikoihin usko, mutta se kohtalo on ajanut minua tähän asti. Katsokaa vaikka:

 
Vuoden alussa kyläilin sukulaisen luona ja heillä oli olohuoneen matossa Simpukoita. Nehän oli pakko kuvata kun jo viikko sitten sain "näyn" tulevasta vuodesta.
 
Meriltä keräsimme myös pienempiä simpukoita ja tämä iso oli kyllä jättipotti.
 
 
 
Mitähän ensi vuosi tuo tullessaan? Ihan varmasti aion valaa uuden vuoden tinaa ja ennustaa!
 
EDIT: Tämä kirjoitus on kirjoitettu talteen ja jaan tämän teille nyt etukäteen koska blogin kirjoittamistauko tuli voimaan.


19. lokakuuta 2014

Lainehtii yli

Olen pohtinut viime aikoina vähän kaikenlaista. Mihin kaikkeen ihminen käyttääkään aikaansa ja mihin sitten ei.

Roikun aivan liian kauan aikaa Facebookissa, tai en roiku vaan käy monta kertaa päivässä. Siinä ei ole oikeastaan mitään järkeä. Siellä ei ole oikeaa elämää, siellä on tapahtumia, linkkejä, kuvia, videoita, kavereita, ystäviä, kontakteja, virtuaalielämää, pelejä, eventtejä, kutsuja.....

Mutta on siellä jotain hyvääkin. Uusia tuttavuuksia, informaatiokanava ilmoitella tapahtumista ja mainostaa ja ottaa yhteyttä kavereihin joiden puhelinnumeroita sulla ei ole.

Mutta silti roikun liian usein siellä. Pitäisi lopettaa koko touhu. Mistä jäisin paitsi?

Noh, ainakin saisin aikaa enemmän itselle, perheelle ja oikeille ystäville. Juuri äsken soitin oikealle ystävälle jonka kanssa jaoimme asioita joita ei kaikille kerrota. Sain tukea, kannustusta ja iloa. Näemme liian harvoin...

Pohdin myös aika usein olenko ollut tarpeeksi hyvä äiti. Olenko antanut tarpeeksi aikaa lapsilleni? Olenko jaksanut hoitaa heidät niin hyvin että heillä on hyvä tulevaisuus, hyvät eväät elämälle? He eivät akuutista tarvitse enää hoitoa 24/7 mutta huomio on tarpeellista. Turha murehtia menneitä, ole hetkessä läsnä. Kuuntele. Välitä oikeasti. Roiku vähemmän netissä.

Ikäkriisiäkin olen ehtinyt kehitellä. Kyllähän se on vain numero, mutta kun kaikki toitottavat sitä ja paasaavat niin alkaa kyllä kyrsimään. Nainen parhaassa iässä! Niin miltä kantilta? Kriisit oli todellisia aikasempina tasalukuina, nyt vaan pitää oppia elämään oikein.

Tämäkin aika jona kirjoitan tätä, vie aikaa. En osaa kirjoittaa koneelle valmiiksi juttuja, jotta niitä voisi hieman ajatella etukäteen. Juu, on ajastus ja kaikkea. Mutta ehkä jokin kunnon tauko tekisi hyvää kaikesta somesta, kaikesta informaatiotulvasta, kuvatulvasta, linkeistä ja muista ja palaisi kultaiselle 80-luvulle.

Siellä oli lankapuhelimet: et koskaan tiennyt kuka vastaa puhelimeen soittaessa ja jos kukaan ei vastannut, kukaan ei ollut kotona. Tapaamisten sopimiset tehtiin ajoissa, jos myöhästyit, toinen odottaisi...

Näit kavereita kasvotusten, tosin olin ehkä hieman nuorempikin ja kävin koulua, mutta kukaan ei tuijottanut silloin kännykkään niska vääränä.

Kaikkea. Pohdintaa.

Hyviä päätöksiä ja huonoja päätöksiä.

Päätän, että jätän blogin kirjoittamisen tauolle määräämättömäksi ajaksi. En tunne että olisi NYT paljonkaan annettavaa. Suon aikani ihmisille joita ympärilläni on ja soitan ystäville useammin. Katsotaan millainen tyhjä aukko sieluun jää kun en pääse kirjoittamaan. Tai jospa aloittaisi kirjeen kirjoittamisen uudelleen? Onkohan kenelläkään aikaa siihen?

Matkamuistoja varmaan palailen tänne kirjoittamaan. Tai jostain tosi kivasta asiasta jota haluan jakaa teidän kanssa.

Muista minua ja ystäviäsi soittamalla, kortilla tai kirjeellä. Kutsu itsesi kylään kertoaksesi jotain ihan pientä tai suurta.

Tulenko katumaan päätöstäni lopettaa bloggaus tällä erää? En tiedä. Kuulette minusta vielä, mutta tapaa en voi sanoa kun en tiedä sitä itsekkään.

Päätökset eivät synny hetkessä. Niihin tarvitaan miettimistä, pohtimista ja aikaa. Tämä on ollut mielessä jo jonkin aikaa, mutta olen ehkä pelännyt sen askeleen ottamista.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette käyneet sivuillani! Tekstit jäävät tänne ja julkaisen kommentteja jos niitä tänne ilmestyy, mutta ehkä hieman viiveellä...

12. lokakuuta 2014

Yhden vaatteen kiertokulku

Niinkuin useimmat teistä ovat huomanneet, en juuri shoppaile vaatteita. En osta niitä uutena enkä juurikaan myös käytettynä. Ja jos ostan, harkitsen, tarvitsenko oikeasti ja onko vaatekaapissa tilaa. Poikkeuksena tekee ihan muutama merkki, kuten Desigual, Levi´s ja kengät. Toki teen myös heräteostoksia kuten varmasti useimmat, mutta nyt olen vaan tajunnut että mitä vähemmän vaatteita, sitä paremmin ne mahtuvat kaappiin ja sitä parempi mieli mulla on.

Puolisen vuotta sitten ihailin eräässä Prismassa yhtä vaatekappaletta. Se oli tietysti oranssi. Se oli sellainen napiton collegeneule, jota ei saanut kiinni, mutta suojaisi kesäillalla käsivarsia ja selkää. Kevyen tuntuinen ja mukava. Kokeilinkin sitä, mutta siinä vaiheessa 30€ tai jotain tuli vastaan. En varmaankaan tarvitsisi sitä, vaikka ihana se olikin. Jätin henkarille roikkumaan.

Aina välillä Prismassa käydessä kävi mielessä tuo ihanuus. Miten ihanaa olisi pitää ihan uutta vaatetta päällä. Tässä vaiheessa en kyllä ollut tietoinen materiaalista tai merkistäkään, vain siitä että se oli oranssi.

Sitten se tuli kesällä alennukseen, puoleen hintaan! Josko sitten...? Kokeilin uudestaan, vielä löytyi sopiva kokokin. Mutta sitten tuli mieleen että miten epäkäytännöllinen se sittenkin on. Sitä ei saa kiinni, se on kuitenkin kovin ohut (katson ja mietin aina voiko sitä käyttää vuoden ympäri vaikka useimpia vaatteita ei olekaan tarkoitettu siihen) ja se on vaan oranssi valkoisilla kuvioilla.

Tein päätöksen: En edelleenkään tunne kovin tarvitsevani sitä joten en ostanut sitä.

Käydessäni päivänä eräänä Fida lähetystorilla, huomasin jotain tuttua vaaterekissä. Siellä oli myynnissä juuri täsmälleen samanlainen neuletakki, jota on tuskin kukaan koskaan käyttänyt, se on ostettu vain siksi että se on uusi ja näyttää henkarissa hyvältä...

Mietin vaan että kuka mahtoi sen ostaa, millä hinnalla, ehkä sovittamatta, ja hyljännyt sen aika nopeasti...

Vaatteiden kiertokulku....

Surullista.

9. lokakuuta 2014

Se Linssi-pastavuoka

Löysin kuiva-ainekaapistani aineksia joita en ole juuri käyttänyt koska kukaan ei kuitenkaan kokkauksiani syö jos on jotain uutta. Löysin kuitenkin purkillisen punaisia linssejä jotka on ostettu aikaa sitten enkä ole sen chililinssikeiton jälkeen tehnyt niistä mitään.

Nyt selasin haulla "punainen linsi" reseptejä joita voisi soveltaa tai käyttää sellaisenaan edullisen ruoan toivossa.
Törmäsin pariinkin reseptiin ja yksi sopiva ehdokas löytyi tämän sivuston ja linkin kautta.
Omassa versiossani jätin sipulin pois kun sitä meidän perheessä ei syödä ja artisokan sydämiä en lähtenyt kiireessä etsimään, lie miten kalliitakin olisivat, en tiedä.

Omasta mielestäni ruoka onnistui hyvin, vaikka mustapippuri jäikin laittamatta. Koostumus ei miellyttänyt toista lasta ja toinen söi kun oli nälkä eikä muuta ollut. Ei niin suuri suksee mut parantaa aina voi!

eli mun ainelset tähän:
makaronia/pastaa
tomaattimurskaa
valkosipulinkynsiä, kasvisliemikuutio
punaisia linssejä
vettä, pizzamaustetta
mozzarellajuustoraastetta pinnalle.

8. lokakuuta 2014

Tapahtui kerran kaupassa

Eilen käydessäni kaupassa kävi monenlaista kommellusta, jonka jaoin parin ihmisen kanssa. Osin ne jo naurattaakin mutta harmittikin, vaikka sainkin omanlaisen haasteen mm. käydä kaupassa.

Ajelin eilen sydämeni kyllyydestä ja säästelemättä autolla töihin, sieltä kotiin, hain lapsen ja suuntasimme pitkään odotetulle kampaajareissulle (jota kyllä harkittu kuukausia), jota siis lapseni oli kinunut minulta viikkoja. Saavutus sinänsä että sain varattua sen ja pääsimmekin sinne.

Vein lapsen takaisin kotiin, ja jälkikasvu jäi syömään edellispäivän ruokaa...Sujahdin takaisin auton rattiin mukanani kauppakassi (tietysti) ja pieni kasa palautuspulloja, kun halusin säästää tilinrahoja muualle ja ostaa säästeliäästi ja harkitusti ostoslistan mukaan. (vrt. nuukuusviikot viime keväänä)

Palautettuani pullot huomasin että käsilaukkuni uupuu. Höh, jätinkö sen autoon kaikessa kiireessä. Autolla totesin että ei, se jäi kotiin. Niinpä. Just mun tuuria! Hetken punnittuani sitä, kannattaako taloudellisesti ajaa kotiin hakemaan lompakkoa, päätin olla hakematta ja ottaa muutama kolikko säilöstä mukaan ja toivoa että kaikki listan tarvikkeet eivät maksa liikaa. Pullonpalautuksesta tuli nippanappa neljä euroa ja listaan olin lisännyt ihan vain perustarvikkeita. Olin jopa ehtinyt miettiä ruokalistaa etukäteen oman kaapin aineksista ja oli syntynyt ajatus linssi-pastavuoasta...

Ainoastaan karpalomehu jäi listalta ostamatta. Laskin mielessäni koko ajan paljonko ainekset maksavat. Ostin siis maitoa, juustoraastetta (kallein!), perunoita, tomaattimurskaa, hiivaa.. Kassalle päästyäni huokaisin ja ladoin kaikki ostoksen vetokärrystä hihnalle ja nostin kärryn pinon päälle ajatuksissani kun selvisin niinkin hyvin. Ja samassa kuului järkyttävä räsähdys! Koko koripino kaatui rämähtäen pitkin käytävää erittäin kovaäänisesti ja pitkälle! "Oho, tsori, that's me!" Oli vaan pakko todeta ja samaan hengenvetoon sanoin kassaneidille että lompakko jäi muuten kotiin ja katsotaan riittääkö rahat. "No sellaista sattuu aina välillä" sanoi kassaneiti. Just joo, Ainakin mun kohdalla...

Monenlaista tilannekuvaa olis saanut otettua jos olisi kehdannut.

Seuraavaksi linssi-pastavuokareseptin kimppuun...

Lukijat