Hae tästä blogista

22. syyskuuta 2014

Syyshaaste toiselta bloggaajalta

Sain On My Way- blogin kirjoittajalta haasteen vähän aikaa sitten ja ajattelin nyt sitten tarttua siihen. Alunperin se on nähty mm. Ihan Kaikki Kotona -Blogissa ja hän taas sai sen yhdeltä lukijaltaan. Näin se menee: Katsotaan niitä kysymyksiä:


1. Miksi pidät blogia? Kirjoittamisen ilosta. Jotta voi jakaa asioita tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Pääasia ensin tälle oli että pääsee kirjoittamaan.










2. Miten blogisi eroaa muista käsityöblogeista? Noh, niin. Omani ei ole käsityöblogi vaan... Blogi joissa ehkä käsitellään asioita laidasta laitaan. Oman kiinnostuksen mukaan. Välillä on käsitöitä, lähinnä epäonnistumisista mutta sitten on paljon esillä askarteluita...

3. Mikä käsityö sinulla on kesken juuri nyt? Just nyt ei mikään itse asiassa. Keväällä aloitin pannulappuhommia, mutta yhden sain valmiiksi ja nyt olisi tarkoitus aloittaa uudelleen...joululahjoja...

4. Mistä löydät parhaat ideat käsitöihin? Netistä varmaan. Ja omasta päästä. Ystävillä on niin vaikeita että yritän hetken ja luovutan sitten...

5. Minne laitat ideat muistiin? En mihinkään.

6. Kuinka nopeasti ideasta syntyy valmis käsityö? Aikas hitaasti. Tarvitsen kypsyttelyaikaa ja harkintaa. Ja yleensä vain toimivan ompelukoneen (joka kaipaa nyt kipeästi huoltoa)

7. Missä teet käsitöitä? Onko sinulla käsitöille omistettu nurkkaus vai peräti työhuone? Olohuoneen sohvalla

8. Ovatko käsityötarvikkeesi hyvässä järjestyksessä? Ei... yksi kaappi niitä varten on varattu alakerrassa, siellä siis lähinnä askartelutarvikkeita.. villalangat on yhdessä korissa...lisätila ei olisi pahitteeksi.

9. Millaisia käsitöitä teet mieluiten? mosaiikkitöitä, decoupage-lakkauksia, teen mielelläni kortteja, ja sitten virkkaan, vaikka isoäidinneliöitä

10. Parhaiten onnistunut käsityösi? hmm....En tähän hätään osaa ihan tarkkaan sanoa koska kaikki "käsityöt" ovat epäonnistuneet, siis kudotut. Mutta tykkään decoupage-lakatuista rasioista eniten. Joten ne.

11. Onko sinulla käsityöhaaveita? No juu. Oppi ja olla aikaa oppia jotain uutta. Jota voi sitten oikeasti hyödyntää ja tehdä itse





12. Paras syksyn piristys Kaikki eläinaiheiset käsityöt ja värikkäät sellaiset!






18. syyskuuta 2014

Muutosten aikaa

Kesä loppui ja kesälomahuvien kirjoitukset.

Kuten osa on saattanut huomata, kirjoituksia ei ole tullut moneen päivään. Sairastin reilun viikon verran tosi pahan flunssan, kuten kuulemani ja lukemani perusteella aika moni muukin tässä rakkaassa Suomenmaassa. Jokaisella se vaan ilmenee eri tavalla. Osalla on tosi kipeää kurkkukipua ja sen jälkeen flunssaa. Osa saa kovaa kuumetta ja nuhaa. Tauti voi jatkua pitkäänkin jos ei malta levätä. Minä sairastin viime viikolla ihan kotona asti, mitä en tee useinkaan. Siis edes sairasta, ole kipeänä. Saati kotona. Flunssani talttuvat perinteisesti kahdessa päivässä.

Nyt olen ollut töissä, ja levännyt ihan kunnolla. Juoksuharrastukseen on laitettu jäitä, joten en ilmoittaudu nyt ainakaan vähään aikaan tapahtumiin johon liittyy juoksemista. Sen täytyy olla kivaa, pakolla en lähde. Pyöräilen töihin kun aikataulu sallii.

Mutta jokin uusi liikuntaharrastus pitää saada. No, jos roskienkeräämistä ei lasketa...

Sain haasteenkin On My Wayn-blogin kirjoittajalta, mutta en ole ehtinyt siihen tarttua. Nykyään päivääni ei mahdu käsitöitä ollenkaan. Sen sijaan olen tuunannut ja lähetellyt kortteja synttärisankareille ja muutenkin. Ostettuja kortteja ainakin nyt mutta kun saan buumin tehdä itse, niin tulee persoonallisempia...

Kuvien lisääminenkin on nyt hankalaa kun tietokone ei vielä tue uuden puhelimen kuvia. Hankala selittää, toki hätä keksii keinot.

Blogikin edelleen tarvitsisi uudistusta, mutta uudistukset tulevat sitten kun on aikaa ja idistäkin.

...

12. syyskuuta 2014

On se vaan niin että

* flunssa kun iskee niin pitäisi heti jäädä kotiin sairastamaan (ettei tartu(ta)
* haluaa kuitenkin olla niin tunnollinen ja tuntee olevansa korvaamaton ettei voi jäädä pois töistä
* Kun kuume ei nouse niin olohan on vallan mainio, mitä siitä jos on nenä vähän tukossa
* mutta kun on mikään ei suju eikä jaksa töitä tehdä, itselleen on sanottava (ja työkavereiden) että kotiis siitä. Kyllä me pärjätään.

* yleensähän käy niin että kun kotiin jää, olo on jo paljon parempi
* tällä kertaa ei tullut ihmeparantumista
* jopa kävely pakollisella kauppareissulla hengästyttää

Joten omat ohjeeni ovat olleet tänään käytössä:

1. Juo lämmintä ja ota hunajaa monta kertaa päivässä.

2. Ota höyrysuihku, se avaa röörit. Vaikka keskellä päivää

3. Lepää, makaa sohvalla, katso pari leffaa kun kun kukaan muu ei ole kotona

4. Syö karkkia. Se ei paranna mutta tulee vaan jotenkin hyvä mieli

5. Kotityöt ehtii myöhemminkin tai valjasta ja kehu lasta kun hän tekee ne puolestasi

6. Juo paljon vettä ja niistä. (ohjeet myös annettu lapsille.)

7. Lenkille saa mennä vasta kun tervehtymisestä on kulunut viikko pari.

8. Kokeile vielä jotain uutta: keitä vettä ja uuta tuoretta inkivääriä siinä. Juo.
Sain tämän ystävältäni :)

9. Ajattele oranssisia ajatuksia

10. Ajattele positiivisesti, flunssa on vain ohimenevää...

11. Älä koukutu liikaa.....

11. syyskuuta 2014

Omenavarkain

Pitkästä aikaa tuli lähdettyä "maalle", kuten kutsun lapsuudenkotiani. Kutsu kävi, kun omenapuut kuulemma notkuivat satoaan. Ja kyllähän niitä omenoita olikin! Puolikas perhe teki visiitin omenatarhaan, toisen puolikkaan jäätyä sairastuvalle.

Sain myös mahdollisuuden nähdä millaiseksi lapsuudenkodin oma huone on muuttunut. Takkahuone, jota nimitin omaa huonettani, oli muuttunut.. noh Takkahuoneeksi.

Huone on ollut valmiina jo puolisen vuotta, mutta nyt valmistunut lopullisesti. Ja ei, en ole muuttanut vuosi sitten pois lapsuudenkodistani. Huone oli vuosikaudet toisessa käytössä ennenkuin se muutettiin siksi miksi pitikin.


Takka

Seinävaate alias ryijy

Aikas korkea auringonkukka

Mun omenat

Puussa

10. syyskuuta 2014

Syksyn Oranssit


 
Kauniita nuo runsaat pihlajanmarjaoksat! Kun saisi jonkin inspiraation ja tekis hilloketta tai jotain. Kuulemma kannattaisi odottaa ekoja pakkasia, mutta säilyykö ne sinne asti?
 
Näistä voisi jotain askarrellakin...

 Mutta surullista kyllä, jotkut eivät arvosta vaan tiputtavat marjat maahan, tallovat ne ja "roskaavat".
Ei kauhean kiva näky...
 

9. syyskuuta 2014

Meksikonlahden tuliainen


Tämä on varmasti suurin näkemäni simpukka. Lapseni sukelsi sen merenpohjasta. Olimme uimassa Meksikonlahdella ja vesi oli todella kirkasta ja vesi turkoosia, pohjaan näki hyvin.

Se kuljetettiin Suomeen asti ehjänä ja nyt koristaa matkamuistohyllyä.

Upea!

8. syyskuuta 2014

Se Tallinnan reissu


Reissasin yhden spesiaalin naisihmisen kanssa Tallinnaan elokuussa ja meillä oli huippuhauskaa! Juttua riitti, vaikka ikäero oli aika suuri. Facebook, artistit, instagram, elämä, shoppailu, ravintolassa syöminen, intialainen ruoka, sekoilu lippujen kanssa...
 
Minun Desigual-friikkiyteni tuli sitten ilmi aika tavalla selkeästi. No olihan minulla mukanani D-pikkulaukkuni, lompakko ja paitakin...
Bongasin Rocca Al Mare- kauppakeskuksesta Denim Dream- liikkeen jossa tiesin myytävän Desigualia..



 

Sekoaminen tapahtui siinä vaiheessa kun huomasin että alennuksessa olivat ballerinat. (ja luulin että hyllyssä olivat ainoa pari). Olin koko kuukauden haaveillut ja ihastellut ja manaillut Minna Parikan ballerina Edith siniset kengät- mallia satasen hintaan, jotka näin tässä postauksessa mutten saanut aikaiseksi ostaa niitä. Ne olivat pakko olla hyvät jalassa, ja suomalaista tekoa, mutta jotenkin ostaminen vain jäi...No on se satanen aika paljon kengistä, mutta silti ne himottivat..

Puoleen hintaan olivat popot, hintaan 26€. Satuin vielä kokeilemaan kenkiä, pyysin toisen parin (englanniksi) ja ne istuivat kuin valittu. Desigualeista ei voi kieltäytyä, varsinkin kun ne olivat alessa. Varsinkin kun minulla ei ole ballerinoja ollenkaan. Koko oli oikea, ne eivät puristaneet.

Ostin ne.

Ai että olin onnellinen! Vaikka kesä olikin lopussa, olisi ensi kesäksi kävelykengät! Ja ihanan väriset!

Mitäs tykkäätte?

7. syyskuuta 2014

On Aika...

Onhan se jo aika kämänen. Ja käytetty. Ja vanha. Ja rikki. Haljennut.

Mutta se uusi. Uusi on hieno. Oranssi. Litteä. Magee.

Ai Mikä?




Sano se Laulaen

Virossa myytiin ainakin elokuussa coca-cola-pulloissa laulun sanoja tai pätkiä lauluista. Minähän innostuin jo ensimmäisestä saamastani, koska se oli Michael Jacksonin "You are not alone". Vein ystävälle tuliaiseksi samaisen pullon ja nappasin pari muuta itselle.
 
 
 
"I will survive" by Gloria Gaynor


"Come Mr. DJ." Madonna biisistä Music

"Hey Brother" Avicii

6. syyskuuta 2014

Pesulapäivä(t)


Ostoksilla ja myymässä kirpputorilla elokuussa löysin mielestäni aivan mahtavan kyltin. Välistä kyllä tuntuu siltä että pyörittää pesulaa. Aina on puhtaita vaatteita oltava kaapissa ja kuivumassa ja likaiset vaan huutavat pyykkikorissa pesuun pääsyään.
Jotenkin tämä kyltti myös kehoittaa / käskyttää minua myös viemään puhtaat pyykit kaappiin tai ainakin lähelle niitä. Edelleen kuitenkin oletan että puolet porukasta viikkaavat ne omille paikoilleen kaappiin jostane löytyvät nopeasti päälle.
 
Tämä kyltti nyt joka tapauksessa löytyy pesuhuoneen ovesta. Oli vaan niin mainio etten voinut jättää ostamatta!



























4. syyskuuta 2014

Leijonanharja



Tässä taasen on harjas jota olen käyttänyt vuosia. Ihana Ystävä tekaisi sen minulle muutama vuosi sitten ja kyllä on ollut ahkerassa käytössä. Pesty on käsin ja taas kulkee! On lämmin ja sopii takin kuin takin kanssa.

Tästä tulikin mieleeni että huivihaaste alkakoon! Lupaan kuvata kaikki huivini tänne ja huivifriikkinä kertoa kaikista sen tarinan... Tiedän että parikin lukijaani ovat samanmoisia friikkejä! Kiinnostaisiko lähteä mukaan?

3. syyskuuta 2014

Fazerin Sinistä Kakkua

Aina on aihetta juhlaan ja herkkuihin, sanoo yksi ystävistäni. Minä en ole juurikaan juhlinut viime aikoina. Mieltä on painanut monikin asia ja asiat pohdituttaa laidasta laitaan.

Mutta nyt ajattelin leipoa! Aika helposti tähän kaakkuun löytyy ainekset kotoa. Fazerin sininen levy tosin täytyi kaupasta hakea, niitä ei voi ostaa meille valmiiksi...

Tässä ohje!
(otettu netistä joskus vuonna 2002)

200g marg.
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
0,5 dl maitoa
1/2 levyä fazerin sinistä eli 100g

Paloittele 100g suklaata 0,5 cm paloiksi. Vaahdota sokeri ja margariini. Lisää munat yksitellen vaahtoon, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa vaahtoon. Sekoita suklaapalat kevyesti joukkoon.
Korppujauhota rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175C 45min - 1 h

Parhaimmillaan kakku on muutaman päivän jälkeen, muhittuaan jääkaapissa :)

2. syyskuuta 2014

Oranssi Lempihuivi

Oli käsittämätöntä miten pystyin luopumaan kaikista huiveista koko heinäkuuksi. Yleensä irtaantuminen on todella raastavaa ja vaikeaa. Irtautuminen alkoi jo siitä kun lähdin matkalle kesäkuussa enkä huolimattomuudessani ottanut yhtäkään huivia mukaan! Olin lievästi järkyttynyt, kun sitten muistin että otinhan mä. Juuri lahjaksi saamani Desigual-jättihuivin, tosin sitä ei voinut kaulaan kiepauttaa.
Tämä oranssi ihanuus oli minulla mukana kesällä 2013 koko ajan. Sain sen ystävältä lahjaksi ja käytin sitä koko ajan. Joko kaulassa tai päässä. Sillä reissulla ei ollut tilaa lippikselle joka suojaisi päätä. Tämä oli erinomainen. Tämän oli tarkoitus lähteä Amerikan reissulle, mutta kiireessä en löytänyt sitä ja nyt se on löytänyt paikkansa taas kaulassani.

 

Se on itse tehty, taitavasti, hellästi. Tuo maskotti karkoittaa pahat henget pois ja antaa ilmettä.

Lempihuivini tällä hetkellä!
 




1. syyskuuta 2014

Ne Loppu ja Uuden Alku

Nyt on sitten kerrottu teille meidän kesälomamatkasta. Aikas huippu matka oli ja kiva olisi kokea se kaikki uudelleen. Mulle tuli ihan hiki kuvia katsellessa (matkan sää muistoissain), mutta ne ovat kivat muisto unohtumattomasta matkasta.

En tiedä mitä te siellä ruudun toisella puolella mietitte, mutta kun sain tehtyä nuo postaukset aika lailla yhteen putkeen ja kun niitä riitti kolmeksi viikoksi, niin ei tarvinnut ajatella kirjoittamista.

Nyt taas ajatuksia vilistää puolelle ja toiselle. Välillä ollaan niin positiivisella mielellä ja elämä on ihanaa, sitten on se syksyn synkistelyvaiheen aika kun kaikki jurppii. Mutta vain omassa mielessä ja tokihan niitä purkaa sitten ystäville aika ajoin ja tällä kertaa ei sen vakavempaa.

Kyllähän sitä tulee miettineeksi elämää nyt ja ennen ja sitten tulevaakin.

Sain kokea hetkellisesti sen kuinka olla nuori 13 vuotias ja koulumaailma otti ohjat minusta. Sain kokeilla kouluelämää uudemman kerran ja kyllähän se maailmaa avarsi. Lapsen koulussa oli "avoimet ovet" ja sain olla yksi oppilaista yhden päivän. Kokemus oli mukaansatempaava. Opettajat olivat mahtavia, mukavia, asiansatuntevia...

Se toi hieman ajattelemisen aihetta.

Millaista blogia haluan kirjoittaa?

Mitkä tulevat olemaan aiheita tänä "kautena"?

Mikä on yksityiselämäni pääkohdat?

Mihin vedän rajat?

Mihin käytän vapaa-aikani?

Millainen työkaveri haluan olla?

Tuleeko minulle ikäkriisi?

Miten tapaisin mahdollisimman paljon ystäviäni jotta perhe-elämäkin saa aikaa?

Miten ihmeessä saan mahdutettua liikuntaharrastustakin mukaan kun on treeneihin vientiä, kotitöitä, olla läsnä lapselle, tee ruokaa, siivoa, vie roskat?

...

Olen kyllä ylpeä itsestäni kun pari päätöstä olen saanut jo tehtyä. Ilmoitin parillekin kotimyyntiyrityksen edustajalle etten pidä kotikutsuja tänä syksynä ollenkaan. Tykkään tavata ihmisiä mutta kutsujen kautta en saa oikeaa yhteyttä ihmisiin. Sillä tavalla joo, näen ihmisiä, mutta heillä on harvoin aikaa kysellä minun kuulumisia ja toisin päin joten se on jotenkin väkinäistä. Tällä en tarkoita kaikkia ihmisiä, joita kutsuillani tapaan, mutta muutamia en sitten tapaa muutenkaan. Ja kutsuillani ei luonnollisesti ole ollut ostospakkoa... Jos palaisi siihen, että vaan tapaisi ihmisiä!

Haluaisin päivittää blogia säännöllisesti mutta voi olla että siihenkin tulee taas muutos syksyn mittaan. Ei niinkö etten haluaisi kirjoittaa, vaan aikani tietokoneella on kortilla... Puhelimen kautta pystyn kirjoittamaan mutta kuvien lisääminen on mahdotonta. Kuka sitten lukee kirjoituksia joissa lukee "kuva tulee myöhemmin". Voi olla etten minä ainakaan.

Tuntuu että joka syksy sama juttu. Muutoksia, ei muutoksia, pohdiskeluja, miettimistä ja siltikään ei valmista, päätöksiä, keskeneräisiä...

No katsotaan mitä tuleman pitää!


Lukijat